-----------------------------------------------------
Vol.1 Korppi
Pienet talviset ja leikkisät auringon säteet. Korahdus, joka lähtee putkista kun ne avataan, varsinkin vanhoista. Mikael nostaa päänsä ylös tyynyistä, paljon kello on? Hän kuulee kauempaa pientä hyräilyä ja näkee tummat housut maassa, tuttu rinkka ja kamera niiden päällä sekä pinon kuvia. Mikael noukkii päällimäisen, jossa on mustavalkoinen unenomainen tunnelma. Mikael hymyilee väsyneesti ja nousee ylös. Hän kävelee ikkunan luokse, pysähtyy katselemaan ulos ikkunasta ja painaa sormensa kylmään lasiin, josta kuurankukkaset sulivat. Hän piirtää lämpimällä sormellaan sydämen lasiin ja työntää kylmettyneen sormensa suuhun imaisten.
Hän kääntyi ympäri ja astelee varovasti pölyisen lattian yli kohti pesuhuonetta ja kurkkaa ovelta. Lasinen ovi suihkun edessä on höyrystynyt ja kuuluu hyräilyä. Mikael heilauttaa rastojaan hymyillen ja astelee kohti suihkua. Hyörystyneen lasin läpi näkyy vaalea vartalo ja mustat märät hiukset. Sattuu... Hän on niin kaunis... Mikael laskee poskensa kostuneeseen lasiin ja nostaa kätensä naputtaen siihen kolmella sormella kuin kaiteen reunaan. Vaalea käsi pyyhkäiseen höyrystyneeseen lasiin jäljen, niin että läpi näkee. Mikael hymyilee ja katsoo vihreitä silmiä ja huulia, jotka kääntyvät hymyyn. Harmaan hopeiset silmät vaeltavat alemmas ja näkevät korun kaulalla, jossa on sulkia. Mustat hiukset roikkuvat märkinä olkapäillä. Mikaelin rakastunut katse liukuu omaan ranteeseen jossa on koru, kuoleen joutsenen luonnonvalkoisista sulista. Hahmo toisella puolella viittoo Mikaelin tulemaan mukaan.
Varovasti Mikael avaa lasisen oven ja astuu suihkun alle. Vesi on lämmintä ja saa olon raukeaksi. Kädet kiertyvät pojan ympäri ja Mikaelin silmiin kohoaa kyyneleet. He laskeutuvat yhtenä myttynä suihkun pohjalle. Vesi kastelee Mikaelin rastat ja hän painaa päänsä mustien hiusten sekaan hymyillen. Hän on onnellinen. Minuuttien päästä he suutelevat toisiaan pitkään ja hartaasti. Mikael nousee mitään sanomatta ja menee pukeutumaan.
Pian kuuluu kuinka vesi katkaistaan. Mikael on saanut vaatteet päälle ja katsahtaa mustatukkaista hahmo, joka tulee suihkuhuoneesta housut jalassa ja hymyilee hänelle.
"Ota vaatteet pois Mikael. Mä haluan maalata sut", kuuluu tyytyväinen ääni ja Mikael naurahtaa.
"Jos sä lupaat mulle yhden asian", Mikael nauraa ja alkaa kiskoa housujaan pois hymyssä suin. Hahmo kohottaa kulmakarvojaan kysyvästi ja naurahtaa sipaisen linnunsulkaista koruaan kaulalla.
"Sä lupaat mulle... Ton kuvan, Korppi", Mikael sanoo ja osoittaa mustavalkoista kuvaa rinkan päällä vähän matkan päässä. Korppi naurahtaa ja nyökkää. Poika lähtee hakemaan maalausvälineitä. Mikael heittää kalsarit pois ja istuu sängylle, hän on onnellinen, hän on rakastunut. Korppi tulee takaisin ja nappaa päällimäisen kuvan rinkan päältä, kirjoittaen taakse hopeisella tussilla "Kettu tuomitsee satimen. Ei itseään", hän kääntää kuvan ja kirjoittaa alareunaan siististi. "Mikaelille... Korppi". Poika ojentaa kuvan Mikaelille ja hymyilee tälle. Mikael nauraa, Korppi nauraa ja alkaa maalaamaan Mikaelia makuuhuoneen seinään. Mikael sulkee silmänsä ja unohtaa, unohtaa tuskan ja iloitsee, on onnellinen, Korpin kanssa.
Vol.2: Hampuri
Mikael askelsi märkää katua pitkin Kustin kanssa. He etsivät jännitystä, tapaa viettää taas yksi ilta yhdessä. ”Hei tuolla on baari”, Kustin ääni kirkaistui ja hän tempaisi Mikaelin mukaansa juostessaan sateessa kohti baaria. He nauroivat ja menivät sisälle. He joivat ja juhlivat. Mikael jutteli ja vitsaili vaalea hiuksisen baarimikon kanssa. Äkkiä hän tajusi, että Kusti oli kadonnut. Pakokauhu iski suoraan tajuntaan yli kaikenlaisten viinan sekaisten ajatusten. Hän etsi Kustia baarista ja lopulta hän meni vessoille.
Varovasti Mikael raotti ovea, ketään ei näyttänyt olevan sisällä. ”Kusti?!”, hän huudahti suomeksi ja sai vastaukseksi yökkäyksen. Mikael tempaisi oven selälleen ja kurkki kaikkien vessakoppien ovien alta huomaten yhdessä kenkä parin. ”Kusti…”, hän kuiskasi ja koputti oveen saaden vastaukseksi toisen yökkäyksen. Mikael tempaisi oven auki ja tuijotti edessään makaavaa poikaa. Ei, se ei ollut Kusti. ”Entschuldigung.. Ich habe mich in der.. person geirrt, Mikael mumisi nolona pojalle, joka tuijotti häntä sekavana. Mikael sulki oven ja katsahti itseään peilistä. Hän puree huuleensa surkeana ja huuhtaisi kasvonsa kylmällä vedellä.
Mikael poistui baarista ja kiersi Hampurin keskustassa paikkoja missä he olivat olleet yhdessä. Kustia ei löytynyt, oli kuin poika olisi kadonnut jäljettömiin.
Mikael saapui aamuyöstä toiveikkaana heidän yöpaikkaansa. Hän avasi oven varovasti ja riisui kengät hiipien makuuhuoneeseen. Ovi narahti vastaan hänen yrittäenssä avata sitä varovasti. Sänky… Se oli tyhjä. Mikael koitti soittaa Kustin kännykkään kerran… ei vastausta, vartin päästä uudelleen… ei vastausta. Puolen tunnin päästä, ei edelleenkään vastausta.
Hän meni pitkäkseen sängylle tuijottaen kattoa, pala hänestä oli revitty irti, missä Kusti oli, ei kai Kustikin jättäisi häntä... Kuten… Kuten Korppi. Mikael riisui vaatteensa ja jäi makaamaan alastomana sängylle, hän odotti, toiveekkaana… Turhaan, aina aamuun asti.
Aamulla valvottuaan pitkän ja mietteliään yön, hän kuuli kuinka avain kääntyi lukossa. Hän kuuli kuinka kengät potkittiin pois jalasta, lähestyvät askeleet kohti makuuhuonetta. Mikael sulki silmänsä ja esitti nukkuvaa. Hän kuuli oven narahduksen ja tunsi Kustin katseen vartalollaan. Hän kuuli kuinka Kusti käveli sängyn viereen. Vaatteiden rahinaa. Hän kuuli kuinka housut vyön kanssa kilahtivat lattialle ja sitten makuuhuoneen ovi pamahti kiinni. Mikael nousi hämillään istumaan, hän nousi sängystä ja käveli ovelle. Hän kuuli kuinka sohva narahti Kustin painon alla. Varovasti Mikael raotti ovea ja näki… Kusti itki vasten tyynyä sohvalla. Mikael sulki oven varovasti ja nojasi seinään. Mitä oli tapahtunut… Missä Kusti oli ollut koko yön ja mikä pahinta miksi Kusti itki? Mikael meni sängylle istumaan sekavana… Häntä pelotti, Missä Kusti oli ollut ja miksi se itki?
Vol.3 Kusti ja Mikael-landia
Mikael käveli tuttua polkua pitkin. Pikku hiljaa havun neulasilla pehmitetty sammalpolku alkoi muuttua kivikoisemmaksi ja nousta pikku hiljaa ylös. Hän katsahti eteensä ja käänsi muutaman koivun oksan sivuun varoen samalla jalkojaan. Hän toivoi, että osuisi oikeaan.
Mikael oli koputtanut oveen ja Juha oli tullut avaamaan. Juhan silmät eivät peitelleet, että se tiesi. "Moi. Onkos Kusti missä?", Mikael oli kysynyt ja ollut työntymässä jo pirtin puolelle kun Juha oli iskenyt käden hänen eteensä. "Ei, se ei oo kotona lähti jonnekin", Juha oli vastanut kylmästi ja Mikael oli nähnyt silmistä helpotuksen. "No pyydätkö sitä soittamaan mulle sitten", Mikael sanoi kääntyen lähteäkseen ja hän tunsi kovan puristuksen olkapäällään. Hän käänsi päättään ja näki Juhan kivestä veistetyt kasvot siinä. "Jos mä muistan. Ehkä olisi parempi että jättäisit Kustin rauhaan, se ei oo sellainen", Juha sanoi ja tuijotti Mikaelia silmiin. Hän repäisi olkapäänsä pois Juhan otteesta ja lähti, hän tiesi missä Kusti oli.
Mikael oli jo melkein perillä. Hän huokasi hiukan ja mietti Juhaa vieläkin. Hän näki jo hylätyn talon kallion laidalla. Keltainen maali oli rapistunut ja kattokin oli parhaat kesänsä nähnyt. Väistämättä hänen huulilleen nousi hymy, heidän salapaikkansa, kukaan ei tiennyt siitä. Mikael oli ajatuksisaan ja pian hänen päähänsä mässähti jotain. Mikael katsahti talolle ja näki Kustin, joka vilkutti nauraen ikkunasta. Mikael katsahti maahan ja näki sen millä Kusti oli häntä heittänyt. Appelsiini, hyvin ylikypsä appelsiini. Mikael repeisi nauramaan ja hieroi päätään rynnäten juoksuun sisälle.
Mikael istui ja nojaili yhteen ikkunaan katsellen alla laskeutuvia puita. Kusti makasi pölyisellä lattialla mahallaan ja luki jotain lehteä, ilmeisimmin ikivanha Aku Ankka. "Mä kävin teillä. Juha näytti huolestuneelta kun et ollutkaan mun kaa", Mikael aloitti ja siirsi katseensa Kustiin, joka nosti vaivaantuneena katseensa ylös. "Juha on sellainen, niin muka iso veli, kyllä sä tiedät", Kusti sanoi ja Mikael katseli häntä hymyillen hiukan. "Jep, suojelee sua", hän totesi ja hieraisi käsivastaan pitkähihaisen hupparin alla. Mustelmat oli melkein hävinneet, mutta se sattui vieläkin, varsinkin sydämeen. Äkkiä Kusti heitti lehden sivuun ja kävi selälleen. "Tule tänne Mikael", hän sanoi ja taputti lattiaa. Mikael pudisteli päätään ja meni sitten makaamaan selälleen Kustin viereen. Hän katseli rapistunutta kattoa, jonka maali oli kellastunut ja muutenkin laikukas. "Mikael... Tiedätkö mistä mä unelmoin?", Kusti kysyi äkkiä ja käänsi katseensa Mikaeliin. Mikael katsoi Kustia ja pudisti päätään hiukan. "Että sä, mä ja meidän tila. Elämysfarmi, Kusti ja Mikael-landia. Siitä mä olen unelmoinut aina. Ja me toteutetaan se sä ja mä Mikael", Kusti kertoi innostuneena. Mikael naurahti hiukan ja nousi istumaan. "Vai niin, no mä taas...", Mikael aloitti ja säikähti Kustin ponnahtaessa pystyyn. "Katso mä tein tämänkin". Kusti sanoi ja kaivoi taskustaan valkoisen kolmion muotoisen lipun jossa luki Kusti & Mikael.
Mikaelia oksetti, "Sä et edes kysynyt", hän ajatteli ja nousi surkeana pystyyn lähtien ulko-ovelle. "Mihin sä nyt? Mä luulin että oltaisiin menty kalaan?", Kusti aloitti ja katseli Mikaelin selkää. "Mä meen kotiin, mä lupasin Krisselle olla kotona illan sen bileissä", Mikael sanoi ja puristi kahvaa hetken surullisena. "Tuskin Korppi sinne ainakaan eksyy etkö sä sanonut, että se lähti, pakkas rinkkansa ja sanoi Avot Suomi", Kusti sanoi mietteliäänä ja alkoi viikkailla lippua talteen. "Jooh, mutta lupasin Krisselle", Mikael sanoi avaten oven surullisena. "Nähdään huomenna", hän totesi ja sulki oven, katsellen taivaalle. "Mikset sä edes kysynyt Kusti? Mikset?", hän ajatteli rappusilla ja lähti polkua pitkin takaisin, hän oli ansassa, ei pakoteitä vaan lisää tiedonpimitystä ja valehtelua, ja sitä Mikael ei olisi Kustille halunnut tehdä. Välillä hän vihasi Kustia.
Mikael pamautti oven kiinni ja Krisse juoksi eteiseen. "Mikael postia taas", Krisse heilutti kirjekuorta ja ojensi sen hänelle. Mikael katsoi kirjekuorta. Mikael ja Krisse Holm luki siinä, jälleen, kuten aina. Mikael raotti kuorta muutamia kuvia matkalta. "Oliko täällä muuta?", Mikael kysyi toiveekkaana ja Krisse pudisti päätään. Mikael hartiat vavahtivat. Hän lähti kulkemaan alas, jossa hänen huoneesa oli. "Ruoka on pian valmista", Krisse huusi hänen peräänsä. Mikael heilautti kättään vastaukseksi.
Huoneeseen päästyään hän sulki oven ja kohotti oikean kätensä ilmaan ja veti hihan sivuun siinä se roikkui, sulkainen koru. "Paskat", Mikael sisahti ja repäisi korun irti lyyhistyen ovea pitkin maahan, kyyneleitä valui pitkin hänen poskiaan ja hän puristi kirjekuorta ja korua kädesään. Kaikki oli häntä vastaan. Mikael katsahti karttaa seinällä, kuvia jotka eivät olleet pelkästään hänelle. Mitä hän oli oikeastaan ajatellut? Mikael nousi ylös ja sujautti korun puiseen lippaaseen Korpin kuvan viereen ja sulki sen, menen sängylle makaamaan ja tuijotti kattoa. Kusti ja Mikael-landia, siinä olisi hänen tulevaisuutensa, eikä häneltä edes kysytty.
Vol.1 Korppi
Pienet talviset ja leikkisät auringon säteet. Korahdus, joka lähtee putkista kun ne avataan, varsinkin vanhoista. Mikael nostaa päänsä ylös tyynyistä, paljon kello on? Hän kuulee kauempaa pientä hyräilyä ja näkee tummat housut maassa, tuttu rinkka ja kamera niiden päällä sekä pinon kuvia. Mikael noukkii päällimäisen, jossa on mustavalkoinen unenomainen tunnelma. Mikael hymyilee väsyneesti ja nousee ylös. Hän kävelee ikkunan luokse, pysähtyy katselemaan ulos ikkunasta ja painaa sormensa kylmään lasiin, josta kuurankukkaset sulivat. Hän piirtää lämpimällä sormellaan sydämen lasiin ja työntää kylmettyneen sormensa suuhun imaisten.
Hän kääntyi ympäri ja astelee varovasti pölyisen lattian yli kohti pesuhuonetta ja kurkkaa ovelta. Lasinen ovi suihkun edessä on höyrystynyt ja kuuluu hyräilyä. Mikael heilauttaa rastojaan hymyillen ja astelee kohti suihkua. Hyörystyneen lasin läpi näkyy vaalea vartalo ja mustat märät hiukset. Sattuu... Hän on niin kaunis... Mikael laskee poskensa kostuneeseen lasiin ja nostaa kätensä naputtaen siihen kolmella sormella kuin kaiteen reunaan. Vaalea käsi pyyhkäiseen höyrystyneeseen lasiin jäljen, niin että läpi näkee. Mikael hymyilee ja katsoo vihreitä silmiä ja huulia, jotka kääntyvät hymyyn. Harmaan hopeiset silmät vaeltavat alemmas ja näkevät korun kaulalla, jossa on sulkia. Mustat hiukset roikkuvat märkinä olkapäillä. Mikaelin rakastunut katse liukuu omaan ranteeseen jossa on koru, kuoleen joutsenen luonnonvalkoisista sulista. Hahmo toisella puolella viittoo Mikaelin tulemaan mukaan.
Varovasti Mikael avaa lasisen oven ja astuu suihkun alle. Vesi on lämmintä ja saa olon raukeaksi. Kädet kiertyvät pojan ympäri ja Mikaelin silmiin kohoaa kyyneleet. He laskeutuvat yhtenä myttynä suihkun pohjalle. Vesi kastelee Mikaelin rastat ja hän painaa päänsä mustien hiusten sekaan hymyillen. Hän on onnellinen. Minuuttien päästä he suutelevat toisiaan pitkään ja hartaasti. Mikael nousee mitään sanomatta ja menee pukeutumaan.
Pian kuuluu kuinka vesi katkaistaan. Mikael on saanut vaatteet päälle ja katsahtaa mustatukkaista hahmo, joka tulee suihkuhuoneesta housut jalassa ja hymyilee hänelle.
"Ota vaatteet pois Mikael. Mä haluan maalata sut", kuuluu tyytyväinen ääni ja Mikael naurahtaa.
"Jos sä lupaat mulle yhden asian", Mikael nauraa ja alkaa kiskoa housujaan pois hymyssä suin. Hahmo kohottaa kulmakarvojaan kysyvästi ja naurahtaa sipaisen linnunsulkaista koruaan kaulalla.
"Sä lupaat mulle... Ton kuvan, Korppi", Mikael sanoo ja osoittaa mustavalkoista kuvaa rinkan päällä vähän matkan päässä. Korppi naurahtaa ja nyökkää. Poika lähtee hakemaan maalausvälineitä. Mikael heittää kalsarit pois ja istuu sängylle, hän on onnellinen, hän on rakastunut. Korppi tulee takaisin ja nappaa päällimäisen kuvan rinkan päältä, kirjoittaen taakse hopeisella tussilla "Kettu tuomitsee satimen. Ei itseään", hän kääntää kuvan ja kirjoittaa alareunaan siististi. "Mikaelille... Korppi". Poika ojentaa kuvan Mikaelille ja hymyilee tälle. Mikael nauraa, Korppi nauraa ja alkaa maalaamaan Mikaelia makuuhuoneen seinään. Mikael sulkee silmänsä ja unohtaa, unohtaa tuskan ja iloitsee, on onnellinen, Korpin kanssa.
Vol.2: Hampuri
Mikael askelsi märkää katua pitkin Kustin kanssa. He etsivät jännitystä, tapaa viettää taas yksi ilta yhdessä. ”Hei tuolla on baari”, Kustin ääni kirkaistui ja hän tempaisi Mikaelin mukaansa juostessaan sateessa kohti baaria. He nauroivat ja menivät sisälle. He joivat ja juhlivat. Mikael jutteli ja vitsaili vaalea hiuksisen baarimikon kanssa. Äkkiä hän tajusi, että Kusti oli kadonnut. Pakokauhu iski suoraan tajuntaan yli kaikenlaisten viinan sekaisten ajatusten. Hän etsi Kustia baarista ja lopulta hän meni vessoille.
Varovasti Mikael raotti ovea, ketään ei näyttänyt olevan sisällä. ”Kusti?!”, hän huudahti suomeksi ja sai vastaukseksi yökkäyksen. Mikael tempaisi oven selälleen ja kurkki kaikkien vessakoppien ovien alta huomaten yhdessä kenkä parin. ”Kusti…”, hän kuiskasi ja koputti oveen saaden vastaukseksi toisen yökkäyksen. Mikael tempaisi oven auki ja tuijotti edessään makaavaa poikaa. Ei, se ei ollut Kusti. ”Entschuldigung.. Ich habe mich in der.. person geirrt, Mikael mumisi nolona pojalle, joka tuijotti häntä sekavana. Mikael sulki oven ja katsahti itseään peilistä. Hän puree huuleensa surkeana ja huuhtaisi kasvonsa kylmällä vedellä.
Mikael poistui baarista ja kiersi Hampurin keskustassa paikkoja missä he olivat olleet yhdessä. Kustia ei löytynyt, oli kuin poika olisi kadonnut jäljettömiin.
Mikael saapui aamuyöstä toiveikkaana heidän yöpaikkaansa. Hän avasi oven varovasti ja riisui kengät hiipien makuuhuoneeseen. Ovi narahti vastaan hänen yrittäenssä avata sitä varovasti. Sänky… Se oli tyhjä. Mikael koitti soittaa Kustin kännykkään kerran… ei vastausta, vartin päästä uudelleen… ei vastausta. Puolen tunnin päästä, ei edelleenkään vastausta.
Hän meni pitkäkseen sängylle tuijottaen kattoa, pala hänestä oli revitty irti, missä Kusti oli, ei kai Kustikin jättäisi häntä... Kuten… Kuten Korppi. Mikael riisui vaatteensa ja jäi makaamaan alastomana sängylle, hän odotti, toiveekkaana… Turhaan, aina aamuun asti.
Aamulla valvottuaan pitkän ja mietteliään yön, hän kuuli kuinka avain kääntyi lukossa. Hän kuuli kuinka kengät potkittiin pois jalasta, lähestyvät askeleet kohti makuuhuonetta. Mikael sulki silmänsä ja esitti nukkuvaa. Hän kuuli oven narahduksen ja tunsi Kustin katseen vartalollaan. Hän kuuli kuinka Kusti käveli sängyn viereen. Vaatteiden rahinaa. Hän kuuli kuinka housut vyön kanssa kilahtivat lattialle ja sitten makuuhuoneen ovi pamahti kiinni. Mikael nousi hämillään istumaan, hän nousi sängystä ja käveli ovelle. Hän kuuli kuinka sohva narahti Kustin painon alla. Varovasti Mikael raotti ovea ja näki… Kusti itki vasten tyynyä sohvalla. Mikael sulki oven varovasti ja nojasi seinään. Mitä oli tapahtunut… Missä Kusti oli ollut koko yön ja mikä pahinta miksi Kusti itki? Mikael meni sängylle istumaan sekavana… Häntä pelotti, Missä Kusti oli ollut ja miksi se itki?
Vol.3 Kusti ja Mikael-landia
Mikael käveli tuttua polkua pitkin. Pikku hiljaa havun neulasilla pehmitetty sammalpolku alkoi muuttua kivikoisemmaksi ja nousta pikku hiljaa ylös. Hän katsahti eteensä ja käänsi muutaman koivun oksan sivuun varoen samalla jalkojaan. Hän toivoi, että osuisi oikeaan.
Mikael oli koputtanut oveen ja Juha oli tullut avaamaan. Juhan silmät eivät peitelleet, että se tiesi. "Moi. Onkos Kusti missä?", Mikael oli kysynyt ja ollut työntymässä jo pirtin puolelle kun Juha oli iskenyt käden hänen eteensä. "Ei, se ei oo kotona lähti jonnekin", Juha oli vastanut kylmästi ja Mikael oli nähnyt silmistä helpotuksen. "No pyydätkö sitä soittamaan mulle sitten", Mikael sanoi kääntyen lähteäkseen ja hän tunsi kovan puristuksen olkapäällään. Hän käänsi päättään ja näki Juhan kivestä veistetyt kasvot siinä. "Jos mä muistan. Ehkä olisi parempi että jättäisit Kustin rauhaan, se ei oo sellainen", Juha sanoi ja tuijotti Mikaelia silmiin. Hän repäisi olkapäänsä pois Juhan otteesta ja lähti, hän tiesi missä Kusti oli.
Mikael oli jo melkein perillä. Hän huokasi hiukan ja mietti Juhaa vieläkin. Hän näki jo hylätyn talon kallion laidalla. Keltainen maali oli rapistunut ja kattokin oli parhaat kesänsä nähnyt. Väistämättä hänen huulilleen nousi hymy, heidän salapaikkansa, kukaan ei tiennyt siitä. Mikael oli ajatuksisaan ja pian hänen päähänsä mässähti jotain. Mikael katsahti talolle ja näki Kustin, joka vilkutti nauraen ikkunasta. Mikael katsahti maahan ja näki sen millä Kusti oli häntä heittänyt. Appelsiini, hyvin ylikypsä appelsiini. Mikael repeisi nauramaan ja hieroi päätään rynnäten juoksuun sisälle.
Mikael istui ja nojaili yhteen ikkunaan katsellen alla laskeutuvia puita. Kusti makasi pölyisellä lattialla mahallaan ja luki jotain lehteä, ilmeisimmin ikivanha Aku Ankka. "Mä kävin teillä. Juha näytti huolestuneelta kun et ollutkaan mun kaa", Mikael aloitti ja siirsi katseensa Kustiin, joka nosti vaivaantuneena katseensa ylös. "Juha on sellainen, niin muka iso veli, kyllä sä tiedät", Kusti sanoi ja Mikael katseli häntä hymyillen hiukan. "Jep, suojelee sua", hän totesi ja hieraisi käsivastaan pitkähihaisen hupparin alla. Mustelmat oli melkein hävinneet, mutta se sattui vieläkin, varsinkin sydämeen. Äkkiä Kusti heitti lehden sivuun ja kävi selälleen. "Tule tänne Mikael", hän sanoi ja taputti lattiaa. Mikael pudisteli päätään ja meni sitten makaamaan selälleen Kustin viereen. Hän katseli rapistunutta kattoa, jonka maali oli kellastunut ja muutenkin laikukas. "Mikael... Tiedätkö mistä mä unelmoin?", Kusti kysyi äkkiä ja käänsi katseensa Mikaeliin. Mikael katsoi Kustia ja pudisti päätään hiukan. "Että sä, mä ja meidän tila. Elämysfarmi, Kusti ja Mikael-landia. Siitä mä olen unelmoinut aina. Ja me toteutetaan se sä ja mä Mikael", Kusti kertoi innostuneena. Mikael naurahti hiukan ja nousi istumaan. "Vai niin, no mä taas...", Mikael aloitti ja säikähti Kustin ponnahtaessa pystyyn. "Katso mä tein tämänkin". Kusti sanoi ja kaivoi taskustaan valkoisen kolmion muotoisen lipun jossa luki Kusti & Mikael.
Mikaelia oksetti, "Sä et edes kysynyt", hän ajatteli ja nousi surkeana pystyyn lähtien ulko-ovelle. "Mihin sä nyt? Mä luulin että oltaisiin menty kalaan?", Kusti aloitti ja katseli Mikaelin selkää. "Mä meen kotiin, mä lupasin Krisselle olla kotona illan sen bileissä", Mikael sanoi ja puristi kahvaa hetken surullisena. "Tuskin Korppi sinne ainakaan eksyy etkö sä sanonut, että se lähti, pakkas rinkkansa ja sanoi Avot Suomi", Kusti sanoi mietteliäänä ja alkoi viikkailla lippua talteen. "Jooh, mutta lupasin Krisselle", Mikael sanoi avaten oven surullisena. "Nähdään huomenna", hän totesi ja sulki oven, katsellen taivaalle. "Mikset sä edes kysynyt Kusti? Mikset?", hän ajatteli rappusilla ja lähti polkua pitkin takaisin, hän oli ansassa, ei pakoteitä vaan lisää tiedonpimitystä ja valehtelua, ja sitä Mikael ei olisi Kustille halunnut tehdä. Välillä hän vihasi Kustia.
Mikael pamautti oven kiinni ja Krisse juoksi eteiseen. "Mikael postia taas", Krisse heilutti kirjekuorta ja ojensi sen hänelle. Mikael katsoi kirjekuorta. Mikael ja Krisse Holm luki siinä, jälleen, kuten aina. Mikael raotti kuorta muutamia kuvia matkalta. "Oliko täällä muuta?", Mikael kysyi toiveekkaana ja Krisse pudisti päätään. Mikael hartiat vavahtivat. Hän lähti kulkemaan alas, jossa hänen huoneesa oli. "Ruoka on pian valmista", Krisse huusi hänen peräänsä. Mikael heilautti kättään vastaukseksi.
Huoneeseen päästyään hän sulki oven ja kohotti oikean kätensä ilmaan ja veti hihan sivuun siinä se roikkui, sulkainen koru. "Paskat", Mikael sisahti ja repäisi korun irti lyyhistyen ovea pitkin maahan, kyyneleitä valui pitkin hänen poskiaan ja hän puristi kirjekuorta ja korua kädesään. Kaikki oli häntä vastaan. Mikael katsahti karttaa seinällä, kuvia jotka eivät olleet pelkästään hänelle. Mitä hän oli oikeastaan ajatellut? Mikael nousi ylös ja sujautti korun puiseen lippaaseen Korpin kuvan viereen ja sulki sen, menen sängylle makaamaan ja tuijotti kattoa. Kusti ja Mikael-landia, siinä olisi hänen tulevaisuutensa, eikä häneltä edes kysytty.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti